Kuvat kertokoot...

matkan varrelta otettua.. auringon nousu..

erämaahotelli Rokuanhovi

tälläisissä mökeissä nukuttiin

paikasta A paikkaan B ja takaisin puksutti tälläinen kiva pikku juna

kyydissä mukana reissun kuski ja kuskin jälkikasvu

Saara, Peto ja Pedon velipuoli Kita

Kita esittää taitavasti oravaa...

Peto ja Kita. Kuten huomaa, ymmärtää Peto oman paikkansa..

Katlan jengi. Peto tunsi tutut tyypit jo kaukaa..

yleistä hengailua mökin pihalla..

Katla ja poijaat, kaikki Pihliksiä...

veli ja sen sisko, läheisrakkautta(ko??)..

Salka ja Salkan "ällölöllö" panta

kateltiin näyttelyä tovi, mut aika pikaseen tuli kuumuudessa kyllästys ja lähettiin talsimaan metsään

lämpötilasta huolimatta vauhtia piisasi

retken kohde oli "suuri kuoppa", eli Suomen suurin suppa

sit olikin eväiden aika, kaikille jotain

 Katlalla on hieman lennokas tyyli

kahden "hullun biologin" yllytyksestä matka jatkui, matkalta löyty suolampi...

tuleva agilityhirmu reenailee =D

metsästä löytyi pikkuriikkinen palovartijan mökki ja torni

seuraavalle etapille menikin sitte 2 km pitkä suora, mut ei todellakaan tasainen polku

se etappi oli Loukkojärvi, jossa olikin sit ihan pakko pulahtaa, myös Peto & Kattis kastautui (ei ehkä ihan vapaaehtoisesti, mut kuitenkin)

järvi ylhäältä päin kuvattuna

tähän loppu myös koirien patterit, jopa silkkivinttis nukku MAASSA, jokainen koiruus oli ihan täysin sippi, mut onneksi ei ollu matkaakaan edessä enään ku kivenheitto, takana tollaset 10 kilsaa...

 

Peto ja pikkukoira (Saaran sijoituskoira, joka on nyt jo omassa kodissaan)

veli ja isoveli(puoli), yhdessä nukutun yön jälkeen uskaltaa jo vähä jäynätä

Kita ja hyvin, hyvin väsynyt Peto

 

Kotimatkalle lähettiin sunnuntai aamupäivällä. Navigaattori ohjasi meijät ystävällisesti maisemareitille, ja mua ootti sellaset maisemat, etten niitä unohda koskaan. Oli suorastaan järisyttävä kokemus, kun auto vaan nousee ja nousee rinnettä ylös ja sit lävähtää ilman ennakkovarotusta tällänen maisema eteen...

 

Seuraava ja viimenen etappi oli mun niin kauan ja hartaasti odottama Koli. Oon halunnu sinne viimeset n. 15 vuotta ja nyt, kun eka kerran seisoin Ukko-Kolin päällä oli näkymä tälläinen:

Niinpä niin, siinä se nyt on, Suomen kansallismaisema !!! Sääli vaan kun satuin nyt sit, kiitos luontoäidin, seisomaan sadepilvessä... Mut ei se mitään, kaikesta huolimatta Koli iski muhun ja kovaa, sinne on ehdottomasti päästävä uudestaan !!!!!!!

Tajusin vasta jälkeenpäin, et tallailin siel "pilvessä" Pedon kans ihan kahestaan, siel ei ollu ketään muita, eikä mua ees pelottanu yhtään, ja sain mie sieltä kuiteen ihan kivoja kuvia, kaikesta huolimatta...

tie mun "taivaaseen", eli raput Ukko-Kolin päälle

Peto ihailemassa Suomen yhtä upeinta maisemaa... tää on niin kornia...

 

 

 

Peto vähän Joensuun alapuolella, kun pysähdyttiin hetkeksi.. Matkaa tuli yhteensä n. 1200 kilsaa, joista koira makoili n. 100 kilsaa. Muuten se istu ja katteli takaikkunasta maisemia, et silleen... Oltiin molemmat seuraavat pari päivää suhteellisen tajuttomia, on se reissaaminen kivaa, mut pirun rankkaa !!!!!!!!!!

 

Väsynyt, mut toivottavasti ees hitusen yhtä Onnellinen ku mie...