Jaahas, nyt on univelat nukuttu pois ja torppaakin siivottu joulua silmällä pitäen, nyt on vihdoin aikaa istahtaa koneen äärelle...

Eli kyllä myö täällä hengissä ollaan, edelleen.. Sitten viime kirjoituksen mun työkuviot on muuttuneet niin, että nykyään olen pelkästään oman alan töissä, sen toisen lopetin jo lokakuun lopussa. Tosin töitä on vaan pari-kolme päivää viikossa, mut ehtiipähän tehä jotain kotonakin. Ja vihdoin se työntekokin menee rutiinilla, ei ole ihan joka päivän jälkeen ihan takki tyhjä =D Taisin olla liian kauan poikien kanssa kotona...

Mut täytyy myöntää et onpahan ollu mun elämäni ehkä rankin syksy, monessakin mielessä.. On tullu yön pimeinä hetkinä koluttua oman pään sisältö pohjamutia myöten, vihdoin alkaa tuntua sille, et rupee asiat olemaan järjestyksessä... Kamalaa, onkohan musta tulossa aikuinen, ajatuskin hirvittää =D

Kotona ei oo tapahtunut mitään ihmeellistä, hirvijahtikin tuli ja meni. Latelle ammuttiin kaksi ja Ranullekin yksi hirvi. Ranun oma oli sen ensimmäinen, komea yhdeksän piikkinen, sehän oli tänä syksynä ensimmäistä kertaa jahdissa mukana. Lupia oli vaan kuusi (ja seurassa koiria yhteensä seitsemän).

2124865.jpg

Sen verran Timo ehti Ranun kanssa kokeissa käydä, et Ranusta tuli käyttövalio !!!!!!!!!!!! Meidän talossa ensimmäinen laatuaan, Tane on vaan muotovalio... Oli isännällä hymy herkässä monta päivää..

Tällä hetkellä on kopin katto työn alla, kun siellä alko satamaan, saas nähä mitä seuraavaksi...

Peto on ollu edelleen ku elo pellossa, mut maneesille ollaan menossa kunhan kausi alkaa tammikuun alussa.. Ollaan sentään lenkkeilty...

Lupaan yrittää kirjoitella nyt useammin, kuviakin olisi ihan hirveesti, mut edelleen kone ilmoittaa, et yhtään et lataa uusia, ennenku poistat vanhoja. Siinä meneekin sit yhen yön pimeät hetket.. Nyt pitäis viel kattella vaatteita valmiiksi, huomenna on Lahden jengin uusimman tulokkaan ristiäiset ja meistä tulee kummeja.. Aika jännää, mikähän nimeksi tulee, isoveli on Leevi...