Jaahas, taas on yksi päivä melkein pulkassa.. Antoisa tämäkin, ja hitusen helpompi...

Nyt mä tajuan ja tiedostan ihan kirkkaasti mitä mun eteeni on tuotu ja koen että olen siunattu, en kirottu. Nyt on vaan opeteltava elämään sen kanssa, sulautettava se tähän normaaliin arkeen.

Sitä mitä mä sain, ei kaiketi anneta niille, jotka sitä ristiä eivät pysty tai eivät jaksa kantaa.. Ehkä mä sitten olen tarpeeksi lujaa tekoa, kun kerran saan tämän kokea... Mitalin kirkkaampi puoli on niin kirkas että se suorastaan sokaisee ja se on niin kaunis, että se peittoaa kaiken tässä maailmassa, mutta niinku tiedätte, niin sillä mitalilla tuppaa olemaan myös se vähän himmeämpi puoli. Ja nyt voin kertoa sen, että se ei ole vain himmeä, se on mustaakin mustempi.. Se mustuus saa ainakin mut jopa ihan fyysisesti polvilleni ja se mustuus on yksi niitä mun elämäni raskaimpia taakkoja kantaa.. Mut kaiketi mä sen kestän, ei sitä olisi muuten mun eteeni tuotu, ja se kirkkaus on ihan tasan tarkkaan sen arvoista !!!

Tätä tää on, joskus taivas ja joskus helvetti.. Mut se taivas on paratiisi, uskokaa huviksenne =D

Vieläkään en tiedä "miksi", mut nyt teen uudenvuoden lupauksen ja lupaan, etten enään vatvo sitä asiaa, menee ihan suotta nuppi sekaisin. Luotan ja uskon siihen, että se mulle kerrotaan, jos se tarpeellista on ja jos ei ole, niin sitte mun ei ole sitä tarpeellistakaan tietää.

Kaikella on joku tarkoitus...