Nyt on pakko listata näitä kolmenkympin kriisin hyviä puolia, koska kyllä niitäkin löytyy...

-Täydellinen hurahtaminen lenkkeilyyn. Siitä on ollu ilona se, että mahdun nykyään lasten (vai nuorten ?) 160 cm housuihin ja voin kulkea yleisillä paikoilla "nakkipaita" päällä ilman että haluaisin paperipussin päähän.. Mut ollos huoleton, vielä saa juoksennella jokusen kilometrin, että itse on tyytyväinen, vielä on ylimääräistä... Farkkukoko on kuitenkin pienentyny ainakin pari-kolme kokoa ;-)

-Sen viimeisen paheen lopettaminen. Vielä en oo kiipeilly seinille, eikä oo tehny ees tiukkaa, 2 vrk takana...

-Tää on vähän hassu, mut mun piti elää näin kauan, että tuli sellanen fiilis, et pitäisiköhän laittaa aamulla ees ripsiväriä (tähän asti ripsari on ollu kertiskamaa jos vaihtoväli ois se 3 kk) ja ehkä hiuksillekin vois tehdä jotain muuta ku vetää harjalla läpi. Tai tää jälkimmäinen johtu kyl aika pitkälle siitä, et annoin kampaajalle vapaat kädet ja nyt on sit melkein pakko tehdä asialle jotain, koska muuten ei mennä ilman lippistä tms. mihinkään ja esim. töihin ei niin voi pukeutua =D

-Tääkin on vähän luokkaa "pöljä", mut tähän asti oon ollu ihan lievästi sanottuna ruokarajoitteinen, en siis allerginen vain rajoitteinen =D No, pakko kertoa et tänään söin katkarapuja ja rapuja, ja niitä rapuja vielä niin, että kuorin ne itse !!! Enkä edes kuollu, ei kyl mikään mieletön makunautinto, mut rapuja ei käsittääkseni syödäkkään nälkään... Viel olis simpukat ja mäti kokeilematta. Simpukoita en kyl syö jollei ne oo paistettu tai jotenkin muuten kypsennetty, siinä menee raja... Tähän asti vakaa linja on ollu se, et äyriäiset ei syö mua, enkä mä niitä, nisäkäsosastolta menee kyl melkein kaikki, kunhan ei narahda suussa (esim. kassleri) =D Kyse on siis enemmän koostumuksesta kuin mausta...

-Sit ehkä se mulle tärkein. Tässä viime kuukausina olen oppinu paljon itsestäni, tiedän mitä tältä elämältä haluan ja missä ne omat rajat menee, ennen kaikki oli vähän ku Juhalla; "ihan sama". Sitä en vielä tiedä mitä olen valmis tekemään sen eteen mitä haluan, mut sen aika näyttäkööt. Pääasia, että alkaa oma pää olla selkeä, vihdoinkin. Asiat voi olla aika isoja, eikä ihan suoraviivaisia, mut hallittavissa kuitenkin. Ja ainakin tällä hetkellä kaikki on ihan kristallinkirkasta =D

Sit on viel pari muuta, mitä en tänne kehtaa laittaa, mut onhan noita siis.. Tulipahan ainakin kulissit alas kerralla ja rytinällä, jo oli aikakin.. Nyt alkaa jo tuntua sille, et hyvä näin.. Mut kaikesta tästä huolimatta tää vois loppua, eikä uutta tarvis tulla, kun kohta ei enään keksi mitään mitä vois laittaa uusiksi tai mitä rajoja vois rikkoa ilman et sattuu...

Päivä kerrallaan, päivä kerrallaan. Mut miksi musta alkaa tuntua, et kukaan muu ei käy tälläsiä "hassuja" aikajaksoja läpi ? Oonko mä ihan oikeesti ainoa, jolla menee koko pakka sekaisin tän ikäisenä ???