Mä aloin olla jo suht epätoivoinen, kun en meinannu keksiä itelleni mitään pahetta. Mä en vaan ole sellainen ihminen joka osaisi elää jotain perusmartta- kamaa, muutaman vuoden yritin, mut kun ei niin ei.. Paheellinen elo on hauskaa =D

Ja vihdoin mä keksin sen, mun pahe on tietenkin meijän sohva !!! Vai pitäisköhän  kuiteen sanoa että meijän sohvalla yöpyminen... Ennen meillä oli olkkarissa kaksi sohvaa, isompi ja pienenpi, jaoteltuna niin, että se isompi oli Timon ja pienempi mun, koska siitä mä näin telkkarin (silloin ei ollu viel laseja). No, yhtenä kauniina päivänä mulla palo hihat, kun tuntu et nukuin siinä sohvalla enemmän ku sängyssä, joka meillä nyt vaan sattuu olemaan suhteellisen miellyttävä.. Ja sit lähti pieni soffa ylös ja sieltä kiikkumispallijakkara alas, periaatteella, et harva immeinen pystyy nukkumaan puolta yötä keinutuolissa... En edes minä =D

No, aika kauan tää homma pelittikin näin, nyt on vaan ollu havaittavissa pientä lipsumista.. Aika monena iltana olen änkenyt itseni toisen kupeeseen tai sitte vaan rojahtanut siihen lukemaan, kun muut on menny nukkumaan. Ja se on petollista, ihan yhtä monena yönä olen heränny siitä sohvalta yleensä tossa puol kolmen ja neljän välissä ihan vain todetakseni että hupsista, taasko tässä kävi näin... Ja ihan yhtä monena iltana olen siis ihan vain pieneksi hetkeksi ummistanut silmäni, lepuuttanut niitä mainostauon ajan tai laskenut kirjan pois ajatellakseni jotain lukemaani kohtaa ja hupsista...

Ehkä mulla on vaan liian hyvät unenlahjat tai sitte se sohva on liian mukava. Se mukavuus on kyllä helposti karsittu pois sillä, että hautaa tuonkin version vaikka yläkerran uumeniin, menee kauppaa ja hankkii siihen tilalle vaikka jonkun antiikkiversion, siis sellaisen missä vieraatkin istuisi turhantärkeän näköisinä selkä suorana kärsivä ilme kasvoillaan, eipä tarttis nukkua enään sohvalla. Ollaan kyllä harkittu enemmän sellaista versiota, mihin mahuttais kaikki (tossa versiossa se neljäs on kyl liikaa, joskus se toinenkin..) ja mikä olis tehty ihan kaikkea muuta kuin asiallista istumista varten.. Mut sen pitäisi olla kuitee sen pari pykälää epämiellyttävämpi ku sänky, koska muuten nukkuisin mukavuudenhalussani siinä joka yö ja pitemmän päälle se vois olla aika huono juttu, noinniiku parisuhteen kannalta =D

Siis pahe kun pahe, pääasia että joku !!! Ja paheeksi ei lasketa edelleenkään tota pientä viinilasia tossa nenän edessä, eihän ?!?

 

No, sitte ne agilityhommelit.. Käytiin reenien alle tollanen kevyt kympin lenkki, vaatteiden vaihto kuiviin ja maneesille. Koira oli ihan villinä niinku eilenkin, sillä tuntuu olevan ihan oikeesti hauskaa, kun tehään jotain. Mitään kovin ihmeellistä eikä suurta tehty tänäänkään, kun se fiilis on se tärkein juttu. Muuta voi sitte hioa, kun sille tuntuu, mut jos siel on korvien välin mielestä paskaa, niin sitä ei sitte korjaa mikään..

Eilen porottia kehuttiin kovin, kun se istui ihan kiltisti hypyn ja pitkän putken takana odottaen lähtölupaa, on kuulemma hyvin peruskoulutettu... No, tietenkin jos eteisessä istuminen ja odottaminen että minä saan kädet tyhjiksi ja pyyhittyä sen jälkeen koiran tassut lasketaan peruskoulutukseksi, niin kaiketi se on sitte hyvin tehty, ois vähän naurattanu... Mut hyvin se kyl odottaa, se on itekkin myönnettävä, eikä lähtölupaa tule ilman katsekontaktia, sen tuo otus on jo oppinut.

Rengas on tuottanut vaikeuksia, kun se ei ole ollut varmaa sen suorittaminen, milloin mistäkin välistä.. No, eilen täti otti Pedon hihnaan ja minä menin toiselle puolelle seisomaan kädet sivuilla. Sitten vaan pyysin niin kauan, että poro tuli läpi siitä mistä kuuluukin. Hetki siihen meni, kun tietenkin tuo eläin heittäytyi täydelliseksi draamakuninkaaksi ja teki kaikki mahdolliset temput; hyppi, pomppi ja puri tätiä.. Mut tänään ei rengas tuottanut minkäänlaisia ongelmia.. Että se on viisas, kerran kun vääntää rautalangasta, niin se riittää !!!

Ja sama juttu puomilla. Viime aikoina oon höylänny liikaa pysähtymistä alastuolokontaktille ja se rupes hiljentelemään jo ihan liian aikaisin ja jäi käkistelemään ihan liian ylös kysyen lupaa tulla alas asti. Tänään mentiinkin puomia sitte valjaissa ja hihnassa juosten ihan oikeesti alusta loppuun. Pari kertaa riitti, lopuksi löytyi vauhtia, kun vapaana sitä kokeiltiin. Edelleen; ei tyhmä eläin...

Keinu eikä hypyt tuota mitään ongelmaa, 50 senttisistä koira lentää yli korkeelta ja kovaa. Mä vaan en ihan koko ajan muista, että tuo lukee mua ihan eritavalla ku hirvarit. Siinä missä niille riitti, että roiskaisi sinne päin ja ne hyppäs (ehkä), niin tää kattelee ihan oikeesti mihin mun kädet näyttää, kaari laajenee sen mukaan kuin ylhäällä käsi heiluu.. Kauas se ei irtoa, eikä vielä tarvikkaan. Vähän kerrallaan...

Ja kai se on vähän sellanenkin juttu, että tuo koira on siinä mittakaavassa MUN, että se lukee kristallipalloakin kirkkaammin mun mielialoja. Tänään oli hyvä ja rento olo, eikä jänskättäny yhtään ja koirakin toimi kuin ajatus... Että mä tykkään siitä !!!

Ai niin, se on muuten nukkunut nyt muutaman yön taas sisällä, kun päivän tiukin kohta tulee siinä, kun se pitäisi viedä tarhaan. Siinä on sortuminen sen verran lähellä, että parempi jättää koira sisään, varsinkin kun Timokin on saanut nukuttua, vaikka se rapistelee tassuillaan... Eli edelleen kuri on säilynyt, vaikka nyt alkaa tehdä ihan oikeesti tiukkaa.. Viikko vielä ja sitte helpottaa =D

Ens viikolla blogi voi olla vähän hiljaisempi, kun edessä on suht rankka viikko. Tosin sellainen, jota olen odottanut ihan aikuisten oikeesti Kovasti ja Paljon, mut myös sellainen, että perjantai-iltana todennäköisesti tietää tehneensä.

Hip hurraa, vihdoinkin edessä pitkiä päiviä, että mä nautin... Oikeesti...