Lopetin sen mun viimeisenkin paheeni... En siis tehnyt lakkoa vaan lopetin.

Ennen tykkäsin syödä hyvin ja mun aineenvaihdunnalla se laskettiin paheeksi, nykyään ei ole aikaa tehdä ala carte ruokaa ja vaikka olisikin, sen joutuisi todennäköisesti syömään kiireessä seisaaltaan, ravintolat on sitä varten... Alkoa ei paheeksi ole voinut ikinä laskea; periaatteella kuppiin en sylje, mut voin olla loistavasti ilmankin, ihan sama.. Mut sit tää kolmas vaihtoehto, juu nou...

Viimeeksi se loppu ku seinään siinä vaiheessa kun ensimmäinen raskaustesti näytti plussaa. Ja olinkin ilman neljä vuotta, kunnes lähdin takaisin koirahommeleihin. Sinne en ollu tajunnu keksiä korvaavaa toimintaa, se vaan kuulu sinne ja sitte pikkuhiljaa repsahdin. Homma levisi käsiin siinä vaiheessa, kun riittävän läheinen ihminen sairastui vakavasti ja tuli hautajaiset... Siitäkin on nyt kolme vuotta. Nyt on vaan vähän erilainen tilanne ku viimeeksi siinä mielessä, että en ole raskaana, tällä kertaa päätös lopettamisesta tuli ihan omasta tahdosta, vapaaehtoisesti.

Jotenkin vaan tuntu sille, et nyt se on loppu, saman kolmenkympin kriisin piikkiin menee niinku kaikki muukin... Tiukkaa voi tehdä hetkittäin ja voi olla et kiipeen viel seiniä pitkin, mut suo, kuokka ja jussi; joskus jääräpäisyydestä on iloa...