Viikonloppu tuli ja meni, lähinnä elpyessä viime viikosta, niin henkisesti kuin fyysisestikin. No, aamulla taas töihin ja kohti arkea, näin se menee...

Olo on vaan niin tyhjä, niin tyhjä kuin kaikkensa antaneella vaan voi olla. Tyhjyys ja ääretön yksinäisyys. 

Miten voikaan olla näin yksinäinen olo, vaikka on ihmisiä ympärillä ?? Aina se ei ole ollenkaan huono juttu, mut nyt se koskee. Nyt vaan kaipaan sitä jotain, jotain mikä on olemassa, mut ei tässä ja nyt, en tiedä. En halua, en jaksa, enkä pysty selittämään. On vaan niin mieletön ikävä, että sieluun sattuu... Ei kykene enään sanoin kertomaan. No, se ikuinen optimisti kaivautuu kohta pintaan, eiköhän sitte helpota, mut on tää vaan niin helvetin epäreilua, että miten jollain voi olla näin kiero ja sairas huumorintaju ?? Tekisin valituksen, jos voisin.. Ei vaan taida löytyä sen vuoristoradan hoitajalle osoitetta, hemmetti.

Maneesilla kuitenkin oltiin jälleen ja meillä oli kivaa. Perustreenit, mut hyvät sellaiset. Eteenmeno harjoitukset meni hyvin samoin puomijutut. Ja ne hypyt tuo eläin tulee kyllä kovaa ja korkeelta, tosin muutama rima tuli alas, mut siitä ei oteta, kun suurinosa pysyi kuitenkin ylhäällä. Kepit vähän tökkii, mut niitä ehtii kyllä höylätä, tänä vuonna kun tuskin vielä virallisiin kisoihin mennään.. Meillä on kyllä aikaa... Pääasia kuitee, et jäi jälleen hyvä mieli, molemmille. On sit ens sunnuntaina kiva mennä taas kattomaan esteitä =D

Sitä on vaan niin vaikeeta selittää, sitä yhteyttä tuohon otukseen. Sitä kun se katsoo silmiin, kysyy lupaa ja sen saatuaan tekee parhaansa, aina. Se vaan on aika mieletön fiilis. Ihan sama tuleeko virheitä, se tunne on kuitenkin aika huikea !!! Enään ei pysty ajattelemaan eloa ilman Petoa, se vaan on niin.. Peto...