Omenainen olo jatkuu, mut kuin kauan ?!?

Tulipahan tossa äsken kotimatkalla vaan mieleen, et oonkohan mä ihan oikeesti maanis-depressivinen tai jotain, kun tuntuu et tunteet ja mielialat heittelee koko ajan laidasta laitaan ?? Raskaanakaan en ole, vikaan löytyy syy kaiketi ihan jostain muualta..

Kun tuntuu, ettei ole mitään välimuotoja, se on joko maan alla tai pilvissä, pää nimittäin. Jalat pysyy kyl aina tukevasti maan pinnalla, mut miksi pää ei yhtä vakaa ??? Aina yhtä perkuleen vuoristorataa, siinäkään ei ole tasaisia kohtia juuri laisinkaan =D

Mut tätähän tää on ollu aina, koko mun pienen elämäni ajan, kai mut on tuomittu elämään tunteitteni varassa, joskus vaan ois ihan kiva, jos se vähäinenkin järkikulta muistuttaisi olemassaolostaan, tekis elämästä helpompaa.

Ja joidenkin ihmisten tai asioiden kohdalla ne muutamakin pään sisällä oleva herne suorastaan juoksee toisiaan karkuun, ei ole reilua... Mut onneksi nämä läheisimmät immeiset tietää nää mun kuviot, ne ei hämmästy enään yhtään mistään =D

Mut toisaalta, jos ihan oikeesti pitäisi valita elämä varustettuna tällä tunteen palolla johon tiedän pystyväni tai niin, että ei tuntisi yhtään mitään, kaikki olisi koko ajan yhtä ja samaa tasaista oloa, niin eipä ainakaan mun tarvisi miettiä kovinkaan syvällisesti kumpaan vaihtoehtoon päätyisin. Vaikka ain välillä oon vähän ihmeissäni näiden joskus elämää suurempien tunteideni kanssa, niin en kyllä osaisi kuvitella eloa ilman niitä, kai ne sit on just sitä mun elämää...

No, se voi olla et huomenna tullaan alas niin et puskat rytisee.. Ollaan lähdössä Pedon kans Mikkeliin agitreeneihin (vai mikä lie valmennus se nyt sit on). Tosin ei kyl jännitä viel ainakaan yhtään kun jotenkin tuntuu, et treenit on se sivuseikka, matkaseura on se tärkein tällä kertaa, se pikkujouluista tuttu nimittäin  =D

Treenifiilikset sit huomenissa. Nyt juoksentelemaan pitkin kyläteitä, karvallinen ja se vähän vähäkarvaisempikin lenkkiseura odottaa...