Nimittäin se, että ei täällä saa olla liian onnellinen, ainakaan kovin kauaa !!!!!! Voi P*****E...

Tiesin kyllä jo aamulla, et tänään sattuu jotain, hyvä kun uskalsin autolla lähteä ajamaan.. Oli vaan sellainen olo... Puolenpäivän aikaan tuli sit se pommi. Timo lähtee töihin...

Se kävi eilen työhaastattelussa ja tänään soittivat, et tervetuloa ja mahdollisimman pian. No, johan se olikin vajaat puol vuotta kotona, tollasen parinkymmenen vuoden rupeaman jälkeen. Älkääkä nyt kysykö mikä vituttaa, kun en tiedä itsekkään... Ehkä se on se, kun tietää mikä edessä on. 12 vuotta elämää kolmivuorolaisen kanssa on kyl opettanut jotain, on nimittäin ihminen sangen loistavalla tuulella jo toisen aamuvuoron jälkeen, saati sit sen neljännen... Ja yövuorossa on torpan syytä olla suht hiljaa, et toinen saa nukuttua ja iltavuorossa voikin sitte toivottaa itselleen kotiin tullessa "hyvää toista työpäivää", jos nyt itselläänkin sattuu olemaan työpäivä...

Tää on niin tätä. Järki sanoo, et hiton hyvä juttu, kaikinpuolin, mut kun ei osaa sitä järkeä kuunnella.. Et kaiketi pitäis nauraa ja olla iloinen, mut miks sit itkettää ??? Saavutetuista eduista luopuminen ehkä vähän tirpasee, tää on ollu liian helppoa sen melkein puol vuotta. Ja kun vaan menee aikaa sopeutua rutiinien muutoksiin, mut kyl se tästä.. Muutaman viikon se voi ottaa...

Ahdistaa, just kun kaikki oli pienen hetken niin hyvin, kaikki onnellisia ja tyytyväisiä, voi helvetti...

Taidan harkita ihan tosissani sitä keskitietä. Just nyt ymmärrän niitä, jotka sen tien ovat valinneet. Elämä on silleen niin kauhian paljon helpompaa. Tääkään ei tirpasis ihan näin kovin, jos ei paremmasta tietäisi, mut mä vaan tiedän millaista elämä voisi olla ja sen takia vituttaakin niin paljon, kun se ei sitä enään kohta ole.. Ylhäältä on joskus lyhyt matka alas... Tällä kertaa ei sentään ihan kellariin saakka, mut alakertan kuitenkin...

Mutta koska olen ehkä joskus maininnut, että kaikesta on löydettävä jotain positiivista, niin myös tästä ja viel ihan kaksi kappaletta.. Ensinnäkin yövuorot. Ne on ainoa asia, mitä on ollu tuon siipan kolmivuorotyöstä ikävä. Niitä kun sattuu pakostakin joskus viikonlopuille tai vapaapäivälle ja silloin saan kuppelehtia ihan rauhassa, saan lukea sängyssä ihan niin kauan kuin haluan ilman että valo häiritsee ketään ja paras puoli on se, että meillä oli poikien kanssa sellainen sopimus, et iskän yövuorojen aikana saa meijän sänkyyn tulla ihan vaikka koko yöksi.. Äiti kun saa nukuttua, vaikka norsulauma pitäisi korvanjuuressa bileitä =). Ja se toinen positiivinen puoli on se, että jälleen kerran huomasin kuin vankka tukiverkosto selän takana on. Anopit pelasti jälleen paljon, poikien hoitojutut hiihtoloman osalta ja muutaman maaliskuulle sovitun viikonloppumenon. Että ne on ystävällisiä... Ja onhan niitä muitakin ihmisiä, jos hätä tulee.

Tän illan kieriskelen itsesäälissä rypien, mut ehkä jo huomenna hymyilyttää =D