Juupasen juu. Nyt on vihdoin aikaa ja kärsivällisyyttä istahtaa koneelle ja päivittää kunnolla. Olen ollut tekemässä lyhyttä sijaisuutta uudessa työpaikassa ja se vie mehut suhteellisen tehokkaasti ;-) Onneksi ensi maanantaina odottaa oma paikka ja omat tutut ihmiset, vähän jo ikävä tuttuja paikkoja...

No. Oltiin pääsiäinen siis Himoksella. Vielä kerran Kiitos Rinnalle ja Janille; se lahjakortti oli paras lahja pitkiin aikoihin, vaikka pojathan sen sai jo viime kesänä...

Myö kun ei hirveesti matkustella, niin paikka oli meille kaikille uusi. Matka oli just sopiva, ja kun mentiin vielä kahdella autolla, niin pojatkaan ei tapellu yhtään.. Myös peto oli luonnollisesti mukana, eihän sitä voi jättää neljäksi päiväksi kotiin tarhaan, eihän ;-) Harmaat ei mukaan päässyt, niiden ruokkiminen järjestyi oikein hyvin kiitos Bää-immeisen...

Ja meistähän ei siis kukaan laskettele, mut mukana olleet parikymppiset kävi meidänkin edestä rinteessä. Myö vaan oltiin ja syötiin. kerrankin oli vaan aikaa... En edes lenkille päässyt, mitä nyt Petoa ulkona käytin, mut siis ihan lenkkivaatteet jäi pukematta päälle. Pojat kävi kastelemassa itsensä pulkkamäessä, tietenkin. Mitä sitä nyt lumessa laskisi, kun voi valita vesilätäkönkin... Onneksi "mökki" oli täysin varusteltu, joten kuivauskaapille oli kyllä käyttöä. Mukana oli uusia ja myös vanhat legot ja vähän muitakin leluja, niiden kanssa meni aikaa ihan hyvin. Molemmat metrinmittaiset oli sen verran kipeitä, ettei sen ihmeempää ohjelmaa kukaan kaivannutkaan. Juhan mielestä koko reissussa oli parasta se, kun oltiin koko perhe yhdessä ihan ajan kanssa.. Niinpä, joskus se on pienestä kiinni...

Käytiin toki tutustumassa myös Jämsään. Käytiin Rossossa syömässä, kun sieltä saa ruokaa myös talouden ruokarajoitteinenkin, eikä tarvinut tehdä ruokaa ihan koko ajan. Karkkiostosten jälkeen tallailtiin vielä pari puistoa läpi ja siinähän se sitten olikin... Onneksi oli sunnuntai ja kaupat kiinni... Oli vaan vähän ihmeellinen fiilis, kun yhtäkkiä ei ollutkaan kiire minneen. Ihan kivaa vaihteeksi.

Meillä oli myös yhden vuorokauden ajan vieraita ja perjantai-iltana mä tein sen; söin mätiä. Asiantuntevassa opastuksessa kasasin leivän, ihmettelin sitä hetken ja maistoin. Ei se pahaa ollu, ihan syötävää.. Ihme kyllä. Suolaista ja täyttävää... Muutenkin tuli syötyä ihan koko rahan edestä, ihme kun vaatteet menee vielä päälle, mut kaiketi sitä saa joskus herkutella ;-) Ja ihan kiva tehdä joskus kunnollista ruokaa, kun ei ole kiire ja tietää että syöjien suusta tulee jotain muutakin kommenttia kun "yök, en syö" niinku kotona aika usein, kun kaikki ruoka ei miellytä kaikkia...

No, mulle reissun yksi kohokohta oli kuitenkin sunnuntai-ilta. Ajelin autolla Pedon kanssa Himoksen huipulle. Otin kameran ja viltin ja tallailin rinteen reunalle. Siinä sitten katseltiin koiran kanssa yhtä elämäni kauneinta auringonlaskua. Se oli jotain upeeta !!! Aurinko laski horisontin taa ihan silmissä ja ne maisemat.. Yllätys, yllätys ne ei näytä kuvissa miltään, mut niistä muistaa sen fiiliksen. Sen kun oli hiljaista ja koira tuli itse ihan mun kylkeen kiinni ja istui siinä pitkän tovin, ihan hiljaa.. Että tuo eläin on niin... Se on jakanut elonsa aikana jo aika monta hienoa hetkeä mun kanssa... Aikamme tuijoteltiin maisemia ja kuvasin sitten kameran kortin täyteen, olipa mukava homma purkaa ne koneelle.. Heittelin Pedolle vielä lumipalloja rinteeseen ja niiden perässä se painelikin kuin aropupu ja tulipahan iltalenkki hoidettua samalla, rinnettä ylös ja alas =)

Oli hieno ilta ja hieno reissu. Kannatti pakata pari iltaa ja purkaa kamoja pari iltaa reissun jälkeen.. Oli kivaa !!!

Mut kuvat kertokoot, vaikka laatu jälleen surkea onkin, kun aina kaikki ei näytä kuvissa samalta kuin livenä ja tänne niitä joutuu vielä pienentämäänkin..

1240426226_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240425916_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240425932_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240425954_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240425968_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240425991_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426006_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426030_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426048_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426068_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426086_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426100_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426115_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426133_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426153_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426175_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426206_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426247_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426265_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426300_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426321_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426358_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426383_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240426406_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Että silleen. Ikävä kyllä en kaikkia niitä kuvia voi teidän kaikkien iloksi laittaa, mistä itse pidän ja missä se tunnelma välittyisi kaikkein parhaiten, koska ihan kaikki ei ole blogikamaa, mut eikähän noissa ollu jo ihan riittävästi...

Nyt nukkumaan, käytiin tänään auringonlaskun aikaan ekalla fillarilenkillä ja totesin, että silloin on aika viileetä... Vois vähän aikaistaa tai pukea enemmän päälle.

Mut hei, aurinko lämmittää jo ihan mukavasti päivällä ja västäräkistä vähäsen.. Ne tuli pihalle viime viikolla...