Tiedättekö, että on sielua lämmittävää tulla kotiin ihan kohtuullisen pitkän työpäivän jälkeen, kun odottamassa on "ukkojen" lisäksi kaikki karvakorvatkin... Astut ulos autosta ja jaloissa on samantien yksi kappale reilun metrin mittaisia "ukkoja" (toinen, vähän isompi versio lähti tänään leireilemään) ja kaksi kappaletta ällöttävän suloisia karvapalleroita...

Tulee ihan sellainen olo, että onkohan näillä kaikilla ollut ikävä, vaikken ole kauaa ollutkaan kotoa poissa, vain vähän normaalia pidemmän työpäivän verran. Ja kun tähän lisätään vielä puhelinsoitto työmaalle "Onko sulla nälkä? Mitä haluaist syödä?" ja valmiit ruuat odottamassa, kun tulet kotiin, on elämä aika kivaa...

Onkohan se ihan luonteesta kiinni näkeekö näitä elämän pieniä kauniita hetkiä vai ohittaako ne huomaamatta niitä. Minä ainakin olen huomannut, että vuosien saatossa on ne elämän kaikki ihan pienen pienet ilot ja pienet onnelliset hetket tulleet korvaamattomiksi. Ne on minulle niitä asioita, jotka tuovat sen ilon ja onnen elämään. Ei ilman niitä voi elää.

Vai olenkohan vaan riittävän yksinkertainen ???

 

Mutta ajatelkaas nyt. Esimerkiksi nyt muutama niistä ihan pienistä iloista;

Sellainen vaahtosammuttimen kokoinen pieni ihminen kömpii keskellä yötä viereen ja kaivautuu niin lähelle kun ikinä vaan pääsee ja tuhisee siinä kainalossa pienen onnellisen ihmisen unta loppuyön.

Tulet väsyneenä kotiin ja kotona odottaa valmis ruoka lautasella ja siisti koti, lisäksi joku vielä kysyy "oliko rankka päivä?" ja kun näkee sanattoman vastauksen silmistäsi, osaa ja ymmärtää toimia sen mukaan, antaa olla hetken hiljaa ja rauhoittua päivän asioista vaatimatta mitään.

Istuskelet kauniina kesäyönä ulkorapuilla ja kuuntelet luontoa. Ympärillä laulaa yön linnut, käki kukkuu ja ympäröivillä pelloilla lepää hento usva. Ei mitään ylimääräisiä ääniä. Vierellä se karvainen ystävä, ihan hiljaa, kuunnellen.

Kesäpäivänä pihalla istuskellen lasten riemua katsellen; uima-altaasta nauttimista, koiranpentujen kanssa leikkimistä, ilon kiljahduksia, naurua.

Aamusella työmatkojen tuomaa rauhaa. Aamuauringossa kastepisaroiden kimallusta heinikossa. Kauniita maalaismaisemia, välillä peltojen usvaa, välillä auringon kipuamista kohti taivaankantta, laiduntavia lehmiä, jokapuolella ympäröivää luonnon kauneutta.

Kukkapenkissä tonkiminen. Uusien kasvien istuttaminen ja niiden kasvun seuraaminen. Kukista iloiten, mitä sitten jos koirat tekee vähän tuhojaan, kyllä ne kasvit sen kestää.. Ja jos eivät, niin sitten hankitaan tilalle jotain muuta.

Ystävän puhelinsoitto, "moikka, mitä sulle kuuluu?". Tuntikausia tai vaikka vain hetken kestävä keskustelu jonkun niin kovin tärkeän ihmisen kanssa. Joskus joku yksittäinen pieni sana tai lause tuo iloa pitkäksi aikaa. Ne pienet sanat voi jäädä hyvin pitkäksi aikaa muistin lokeroihin, joista ne voi kaivaa esille kun on jälleen niiden tarpeessa, tuomaan taas sen hymyn kasvoille.

Se hetki, kun otat pienen pehmeän koiranpennun syliin ja se painaa päänsä olkapäälle siinä korvaan tuhisten. Sitä hiljaa silitellen, läheisyydestä nauttien.

Väsyneenä tai hellyydenkipeänä toisen kainaloon käpertyminen. Toisen käsi ympärillä. Siihen turvallisuuteen nukahtaminen.

Pienen ihmisen peittely iltasella, hali ja toivotus "hyvää yötä Rakkaimmat, nukkukaa hyvin, kauniita unia".

Se kesäillan pieni hetki, kun aurinko laskee ja valaisee vielä viimeisen kerran puiden latvat ennen seuraavaa päivää.

 

Olishan näitä ihan loputtomasti. Välillä tuntuu, että elo ei ole mitään muuta kuin pieniä hetkiä, ei huolta huomisesta, kun kyllä kaikki järjestyy tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.

Tai sitten ympärillä näkee vain kaiken kauneuden, ilon ja onnen, jos ymmärtää ensin etsiä ja löytää sisältään sen rakkauden.

Elämä on kaunista...

 

Hyvää yötä