mut toisaalta niiiin kovin palkitsevaa. Nimittäin tehdä (huominen mukaan lukien) kaksitoista päivää putkeen töitä ja vielä niin, että tänään työtunteja tuli 14...

Voi hyvä luoja sitä onnistumisen ääretöntä riemua, kun ensin vähän jännität uutta paikkaa ja uutta työkaveria ja sit kesken töiden tajuat, että vaikka vähän jännittää ja vaikka paljon on vielä opittavaa, niin sä kuitenkin osaat. Vaikkei ehkä kaikkia hienouksia vielä, mut sen perusrungon kuitenkin.

Ei lienee jää epäselväksi, mikä on motivaatiotaso tehdä töitä tällä hetkellä ;-)

Kun kaikkesi annat, teet kaiken niin hyvin kuin pystyt ja tajuat vihdoin hallitsevasi perusasiat jokapaikassa, siis myös oman työpisteesi ulkopuolella, niin se palkitsee. Se on se tunne, mikä kannustaa aamuisin nousemaan sängystä ylös. Se on se tunne, mikä kantaa huononpien työpäivien yli kohti seuraavaa onnistumista.

Joskus on ihan jees, kun tietää mitä haluaa ja osaa etsiä reittejä päästäkseen päämääräänsä. Tavoitteisiin on vielä matkaa, mutta niitä kohti kulkien; onnistumisen riemuista nauttien. Nyt vasta tajuan kuinka paljon se merkitsi, että mut otettiin joskus avoimin mielin vastaan ja että alkutaipaleella oli olemassa joku joka kannusti ja kiitti, antoi niitä onnistumisen riemun pieniä hetkiä... Ilman niitä ei työnteko välttämättä olisi tällä hetkellä ihan näin kivaa.

Vaikka väsyttää ja vaikka tiedän jo nyt, että huominen menee ihan puhtaasti rutiinilla, silti: niin kovin iloinen =D

Hyvää Yötä