Ja tämä tila on verrattavissa vähintään ensimmäiseen maailmansotaan. Kyseessä niinkin vakava vastustaja kuin banaanikärpänen =D

Eli arvaattekin varmaan jo mitä kävi. Tällä kertaa jäi banaani yhdeksi päiväksi liikaa keittiön pöydälle ja sehän riitti. On se vaan kumma, että yksi päivä liikaa ja sitten täysi sota päällä kaksi viikkoa. No, ei olisi ollut ihan kahta viikkoa, jos olisin paneutunut asiaan aikaisemmin, mutta kun kaikkea ei vaan ehdi.

Viime yönä tuli sit mittari täyteen, kun kävin miettimään, et suriseeko mun päässä (joka olisi voinut olla siihen kellon aikaan ihan mahdollista) vai onko meille pesiytynyt kaikki maailman lentävät öhkömönkijäiset. Katselinpa siinä sitten ympärilleni ja voi tsiisus !! Niitä oli ainakin miljoona. Kaikki vielä näkyvissä, kun kukaan ei ollut availlut pitkään aikaan ovia tms., ihan oikeesti miljoona !!!

Menin kuitenkin nukkumaan ja miettimään hyökkäyssuunnitelmaa. Ja koska Raid oli jo viime viikolla paskaksi todettu (ei, se ei tapa sisällä ja puutarhassa tai sitten nämä meillä lentelevät pörriäiset on jotain mutanttiversioita, täysin immuuneja myrkylle), päätin ottaa järeät aseet käyttöön ja hyökkäsin aamulla hyvin hiljaa hiipien imurin kanssa niiden kimppuun.

Salakavala juoni onnistui suorastaan erinomaisesti !! Ehkä syynä oli se, että vastustaja ei nyt varsinaisesti ole niitä luomakunnan viisaimpia, mutta silti; voittajafiilis...

Nyt imuri sitten asuu seinään kytkettynä pari päivää keittiön lattialla ja jokaikinen lentävä vihollinen pääsee tutustumaan sen sisäiseen maailmaan. Piste.

Teurastaja, tappaja ja imurimurhaaja, joo. Mutta mitäpä sitä ei tekisi mielenrauhansa eteen =)

 

 

Viikko oli muuten ihan normaali, meillä töitä ja pojilla koulua ja eskaria. Pojilla oli yleisurheilukisat; Juha toi kultamitalin, oli siitä kovin tohkeissaan ja Jerekin yritti ihan tosissaan, vähäisestä kilpailuvietistään huolimatta. Molemmat on palkittu ja kehuttu myös kotona.

Hyvä pojat !!! T. Ylpeä äiti.

Joskus se, että yrittää parhaansa on tärkeämpää kuin voittaminen...

 

 

Banaanikärpäset ei ole ainoa asia, minkä kimppuun hyökkäsin tällä viikolla. Kävin naapurikaupungissa alkuviikosta ostelemassa pojille vaatteita tollasella reilulla 400 eurolla, joten niinku ehkä arvata saattaa, oli hyllyt ennen ostosreissua kovin tyhjät.

Totesin pari viikkoa sitten, etten pysty vaatekauppoja enään välttelemään yhtään pitempään, joten eipä auttanut muuta kuin ottaa härkää sarvista, pistää silmät henkisesti kiinni ja mennä kauppaan. En nimittäin ihan kympillä rakasta vaatteiden ostamista minkään valtakunnan hehtaarihallista ja pienempikin kauppa aiheuttaa näppylöitä. Ei voi mitään, mut joskus on vaan pakko. Ja tällä kertaa ei edes H&M:n katalogi pelastanut, koska vaatteet oli suht kamalan näköisiä, pahus.

Saalis oli mielestäni ihan kohtuullinen. Nyt on hyllyillä vaatteita ja voin ihan huoleti olla yli viikonkin pesemättä yhtään koneellista likaisia. Tosin ensin piti raivata pienet pois, pestä uudet ja viikata ne omille paikoilleen. Kun viime yönä kannoin sitä viidettä korillista yläkertaan, olin jo aika valmis sanomaan työsopimukset irti.

Ja Jerellä varsinkin on nyt mistä valita. Ihmettelin aika kauan missä on Juhan vanhat nyt Jerelle sopivat asusteet ja löytyihän ne; siellähän ne oli lattialla, siisteissä pinoissa. Olisi ehkä kannattanut siivota ensin ja mennä vasta sitten kauppaan, olisi päässyt vähän halvemmalla, mut enhän mä nyt tee mitään muutakaan niinku "normaalit" ihmiset, aina omalla tavalla, omaa polkua pitkin ;-)

Ja eihän se riitä, että tyhjentää hyllyistä pienet pois, kun ne pienet pitäisi laittaa johonkin. Ja jos on laittanut ne viimeiset kaksi vaatenumeroa ihan vaan sinne lattialle, voitte kuvitella mille vaatehuone näytti. Ja vaikka meidän vaatehuone/varasto onkin neliöiltään ehkä jonkun makuuhuoneen kokoinen, ei sinnekään sentään ihan kaikki mahdu. Varsinkin, jos vaan lähinnä viskaa tavarat ovesta sisään.

Että eilinen päivä menikin sitten yläkertaa siivotessa. Onneksi pojat keksi ihan kiitettävästi omaa tekemistä, lähti nimittäin jonkun verran herrojen "aarteitakin" teille tietämättömille ;-)

On se vaan kummalista, miten pienet ihmiset makoilee kyllä vaikka koko päivän telkun edessä tekemättä yhtään mitään, jos minä luen tai istuskelen koneella tms., mut auta armias, kun pitäisi sovitella vaatteita, siivota tai jotenkin muuten osallistua näihin ei-aina-niin-mukaviin-kotitöihin, niin johan löytyy esim. ulkona leikkiä jos vaikka minkänäköistä. Pihalle ne katosi eilenkin, eipä juuri näkynyt yläkerrassa. Ihme juttu... Tosin tänään herrat siivosivat oman huoneensa ja Juha vielä imuroikin sen. Hyvä näin, koska mä en siihen puutu, korkeintaan toimin työnjohtotehtävissä ;-)

Mut nyt se on siis tehty. Niin pitkän suunnittelu- ja ihmettelyvaiheen jälkeen; vaatehuone on siisti ja lähes kaikki tavarat on käyty läpi. Ja ne poikien vaatteetkin on joko hyllyillä tai sitten pahvilaatikossa (siis sellaiset, mitä heille haluan säästää). Meille tarpeettomia vaatteita, kenkiä, haalareita yms. onkin sitten vaatehuoneen oven ulkopuolella kevysti veikaten tollaset viisi-kuusi kivaa Ikean sinistä kassillista.

Onneksi on kylällä ihmisiä, joilla on meidän poikia pienempiä poikia, ja joille voi soittaa "tääl ois, tarvitko". Toivottavasti pääsen niistä eroon, koska seuraava osoite niille on joku ihan muu kun meidän vaatehuone...

 

Seuraavaksi on sitten vuorossa pihan laittaminen talvikuntoon, kellarin siivoaminen, että sinne mahtuu poikien pihalelut, navetan siivominen, että saa auton sisään ja, ja, ja... Lähdenpä laittamaan taas kerran pesukoneen päälle..

Eikö tää lopu koskaan ????