Mitä onkaan pieni ihminen tehnyt saadakseen ympärilleen niin ihania ihmisiä? Miten kauniisti pieni ihminen osaisi näistä ihmisistä kiittää? Jokainen heistä niin kovin rakas ja tärkeä, jokainen omalla tavallaan. Ei montaa, riittävästi kuitenkin. Riittävästi, että pimeänäkin hetkenä ympärillä loistaa valo.

Mitä niin hienoa ja kaunista olen tehnyt, että valoa on aina näkyvissä? 

Vai tarvitseeko tehdä yhtään mitään? Riittääkö että on oma itsensä, että uskaltaa olla oma itsensä? Riittääkö se että annat toiselle kun pystyt, odottamatta saavasi itse, ja että saat joskus, joltain sen hyvän takaisin? Riittääkö se, että seisot ihmistesi rinnalla niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä, iloiten tai tukien? Hyväksyen itsesi ja ennenkaikkea toisen, ihmisenä. Ilman mitään odotuksia, ilman mitään velvoitteita. Välittäen ja kunnioittaen toista ihmisenä, juuri sellaisena kuin toinen on. Vikoineen ja hyvine puolineen.

Riittääkö se?

Riittääkö? Koska sen suurempaan ei pysty kuin välittämään toisesta, rakastamaan toista, ihmisenä. Ei kaverina, ei ystävänä, ei elämänkumppanina, ei lapsena. Ihmisenä. Juuri sellaisena kuin toinen on, ilman mitään rooleja.

Siihen päästäkseen; onko ensin tunnettava itsensä, välitettävä itsestään, rakastetava ensin itseään? En tarkoita itserakkautta, joka tekee ihmisestä kylmän toisten tunteiden edessä, vaan itsensä tuntemista, rakastamista itseään juuri sellaisena kuin on. Sitä, että hyväksyy ensin itsensä. Senkö jälkeen voi nähdä toisen ihmisen sellaisena kuin toinen on? Puhtaana, ilman odotuksia, ilman velvoitteita ja ilman rooleja.

Tekeekö se ihmissuhteista jotenkin erilaisia? Syventääkö se niitä jotenkin? Mennäänkö sitten jo paljon pinnan alle? Tarvitseeko kaikkien kanssa olla sellainen suhde?

Tarvitseeko kaikkien ihmissuhteiden olla sellaisia, että ymmärrät ilman sanoja? Sellaisia, ettei sanoja tarvita. Sellaisia, että tiedät toisen ajatukset pelkästä katseesta. Sellaisia, että tunnet toisen tunteet sydämessäsi.

Ja kuinka monta tälläisiä ihmissuhteita ihmisen elämässä eteen tulee? Vai tuleeko ollenkaan?

Ja mitä nämä ihmissuhteet oikein on? Ei kaveruutta, ei ystävyyttä. Mitä sitten?

 

Tänäänkin niin iloinen tälläisestä ihmisestä.

Ihmisestä, joka osasi ilahduttaa juuri niin oikeaan aikaan ja oikealla tavalla, ilman sanoja. Ihmisestä, joka tietää ja tuntee minut, ilman sanoja. Ihmisestä, jonka kanssa pelkkä katse riittää. Ihmisestä, jonka katse ja halaus riitti kertomaan. Ei tarvittu sanoja. Ihmisestä, jolle annan paljon ja jolta saan paljon. Ihmisestä, joka on niin kovin rakas.

 

Heistä jokainen niin hirvittävän tärkeä. Ja rakas. Ilman heitä olisi matkan teko hetkittäin sysimustaa... Ja ilman heitä ei pystyisi antamaan silloin kun on sen aika.

 

Kun sehän on kuulkaas niin, että hyvä kiertämään ja maailma pelastuu ;-)