Pieni onnellinen hetki, POH.

 

Voiko se olla iso? Voiko se olla muuta kuin onnellisuutta? Iloa? Rauhaa? Turvallisuutta? Rakkautta? Kyyneleitä? Voiko se kestää pitkään?

Voiko sitä aina kuvailla sanoin? Tarvitseeko sitä kertoa sanoin? Riittääkö sisällä asuva tunne? Tunne, jota et voi kuvailla sanoin.

Onko se aina jotain konkreettista, silmin nähtyä? Onko se yhtä usein tunne? Joskus pieni, joskus valtava. Sellainen, joka tuo joskus kyyneleet silmiin, joskus hymyn kajon huulille. Voiko kyyneleetkin olla rakkautta?

Oli se mikä tahansa, iso tai pieni, ilonen tai surullinen, sen erottaa muista hetkistä se, että sen muistaa. Se, että se piirtyy sieluun, niin että voit aina halutessasi ottaa sen sieltä ja tuntea sen uudelleen. Kokea sen kerta toisensa jälkeen ilman että se haalistuu.

Kuinka pitkälle elämisen riemu koostuu näistä hetkistä? Niistä, joita elämä on täynnä. Niistä pienistä asioista, joista voi ammentaa voimaa kun sitä tarvitaan. Tuoda ympärilleen valoa silloin kun muutoin olisi hämärää. Viedä kyyneleet pois hymyn tieltä. Tuoda rauhan levottomuuteen.

Onko se sitä nauttimista elämisen pienistä iloista?

Pienistä ja kuitenkin niin suurista.

On, ainakin minulle.

 

 

Syvällä sielussa kaunis maisema,

Ilo ja rauha

Syvällä sielussa asuu rakkaus,

haarniska maailmaa vastaan

Syvällä sielussa myös kyyneleet,

rakkautta nekin

Syvällä sielussa en ole yksin,

pieniä onnellisia hetkiä