Ja taas näitä suuria pohdintoja...

 

Tätä jäin miettimään, kun aihetta toisen ihmisen kanssa sivuttiin...

Siis riippumatta siitä oletko onnellinen vai et, onko paskan määrä kuitenkin vakio ???

Siis voiko elämisen ihanuudesta ottaa kaiken ilon irti ja nauttia olostaan jos siihen on mahdollisuus ilman että saa niskaansa kaksinkertaisen kasan paskaa ???

Saako olla onnellinen ilman lisärangaistusta ???

Miksi on hetkittäin sellainen olo, että jos nautit elämän pienistä ja suuristakin iloista niin että olet edes pienen hetken ONNELLINEN, niin heti kun se ties missä havaitaan, saa vähintään saavillisen ihan sitä itseään niskaansa. Periaatteella; tuo immeinen uskalsi olla keskimääräistä huomattavasti tyytyväisempi eloonsa, eikä niin saa tehdä, rangaistaanpa sitä...

Kuvittelenko vain ???

Kun kerrankin tekisi mieli repiä elämisen riemusta kaikki mahdollinen irti ja oikein kieriskellä, rypeä siinä ihanuudessa, kun siihen todellakin olisi mahdollisuus, olisi ihan syytä olla onnellinen, kaikki on niin hyvin. Enemmän kuin hyvin. Sielu on rauhallinen ja niin sanomattoman onnellinen, kaikki on niin hyvin. Ei riitä sanat kertomaan.

Mutta uskallanko ???

Mites sitten jos sielussani edes vaivihkaa, melkein salaa iloitsen ja tankkaan jo liian tyhjäksi käynyttä onnellisuus-varastoa tästä tunteesta, niin mitäs sitten ??? Koska sehän on niin, että jos itsestäsi muille kanssaeläjille annat, niin pakostakin varastot tyhjenee, jos niitä ei tankkaa ja tyhjästä on huono antaa. Pakostakin vaan mietin; uskallanko ???

Saako ihminen olla onnellinen ??? Uskaltaako edes salaa olla onnellinen ???

Onko se paskan määrä vakio ???

 

 

Joo, pakko laittaa vielä yksi kuva. Siis tämän torpan kaikki koirathan on varusteltu oikein hyvällä karvapeitteellä, sitä riittää jopa meidän vaatteisiin ja ruokakiuluihinkin saakka... Siis karvaa on niin paljon, että tarkeneevat asustella pääsääntöisesti ulkona. Eli kaikennäköinen koirien vaatettaminen on mulle aika vierasta, vaikkakin että Pedolla on olemassa yksi takki jota voi käyttää treenien jälkeen, muuten sitä ei tarvitse.

Tänään katselin lievä hymy suupielissä sellaista pientä koiraa, jota ei luoja ole siunannut samalla karvamäärällä mitä meidän omilla on. Hymy ei niinkään johtunut koirasta, se on ihan hyvä tyyppi, vaan enemmänkin vaatetuksesta. Toki ymmärrän että näin on pakko toimia jos toista ulkona palelee, mut tää näytti ihan sille, että sillä olisi ollut jotkut merkkiverkkarit päällä.. Olisi kyllä vähän hymyilyttänyt =D

Ja toi huppu oli kyllä ihan kaikkein paras ;-)

 

Ja lopuksi vielä pakko kirjoittaa tämä, että jää kirjallisena tulevaisuuteen; Jere sitten antaa omien lastensa valvoa niin pitkään kuin ne haluaa !!! Että tästä sitten joskus muistutan, kun sen aika tulee... Minä olen inhottava äiti, kun pakotan herran jo, ajatella JO, yhdeltätoista nukkumaan, enkä edes anna toisen rakennella legoilla yläkerrassa vaan sammutan ilkeänä äitinä valotkin...

Ja taas kerran pakko mainita, ettei ole lastensuojeluviranomaiset kohta ovella; tänään on lauantai eli huomenna on vapaata ja meni ilta vähän pitkäksi, kun oltiin yhden sellaisen nuoren naisen 20 v. synttäreillä johon Jere on ihan rakastunut...

No, huomenna sitten ajoissa peiton alle ja kohti höyhensaaria. Siis pojat joilla on maanantaina kello soimassa, jollain inhottavalla äidillä se ei soi =)

 

Ai niin, nyt muistan kertoa tämänkin; Peto on ilmoitettu Kuopion näyttelyyn tämän kuun lopussa. Tosin jälleen kerran se näyttely on ihan sivuseikka (vaikka tuomarina onkin Sakari Poti, joka ei kuulemma välttämättä ole niin turhan tarkka häntien kantotavasta), koska oheistoiminta on ihan omaa luokkaansa. Perjantaina töiden jälkeen auton keula kohti Enoa, siitä lauantaina-aamuna pieni matka Kolille ja sieltä Marin ja Tilhin luo Kuopioon... Kuulostaa kyllä itsestäkin niin syntisen hyvälle ettei meinaa todeksi uskoa; monta kärpästä yhdellä iskulla =D

Ja nyt maanantaina on Pedolla edessä sitten läpivalaisu. Jostain syystä ei jännitä, ainakaan vielä.