Oltiin siis Pedon kans vähä reissussa =D

Auton mittariin kertyi kilometrejä tollaset 900, eikä yhtään liian vähän. Oli sangen miellyttävää olla itsensä kanssa ihan hiljaa ja ajella vain maisemista nauttien.. Nyt katsoin että oli sopiva kohta investoida navigaattoriin, joten kartan lukua ei tarvinut harjoittaa. Oliskin ollu vähä hankalaa, kun pedosta ei siihen hommaan oikein ole...

Perjantaina lähdettiin heti töiden jälkeen kohti Enoa, jossa on Repan penskakoti, siis Repan kasvattaja. Kelistä johtuen oltiin perillä vasta puol 10 maissa, mut mitä väliä, kun ei ollu kiire mihinkään. Pitkän ajon jälkeen uni maistui, ainakin mulle. Kiitos Katja majapaikasta, tullaan ihan varmasti uudestaan !!!

Lauantaiaamuna auton keula kohti Kolia ja sen huikeita maisemia. Jotenkin oli taas sellainen olo, että olisi mennyt kotiin, paikka on tehnyt muhun syvän vaikutuksen. Sääli kun sinne on kesäkelilläkin viiden tunnin ajomatka, ei tule ihan huvikseen lähdettyä.

Tätä maisemaa oli ikävä, vaikka tiet oli liukkaat, oli silti mukava ajella.

1266170475_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Peto ei ollu mun kans ihan samaa mieltä Kolin reissun hienoudesta. ilme todenäköisesti kertoo ihan riittävästi =), se oli just niin sen näköinen et "haista sinä ..kukkanen..". No okei, siellä tuuli kovaa ja oli todellakin kylmä, mut jos minä siellä kykenin tarpomaan, niin sitten kykenee koirakin. Kauheeta minkälaiselle ihmiselle Petolius onkaan joutunut; pakottaa pienen porokoiran hankilenkille =D

1266170489_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mut sitten maisemia. Kuvia kertyi tollaset 300 kappaletta, maisemat oli vaan niin... Tykkylumi tuossa mittakaavassa oli mulle myös vähän uusi juttu, kattelin ihan lumoutuneena maisemaa. jos se on kesällä hieno, niin sitä se on kyllä talvellakin.

Ja jokapaikassa hiljaista, rauhallista. Ei juurikaan ihmisiä missään. Ihan taivas...

1266170503_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170560_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170638_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170658_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170725_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170711_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170809_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170824_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jos tuntisin joskus pakottavaa tarvetta mennä naimisiin, olisi tämä "kirkko" ihan varteenotettava vaihtoehto. Akka-kolilla...

1266170759_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170774_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lisää maisemaa...

1266170809_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170824_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170840_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170866_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1266170896_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ei me siellä ihan kahdestaan oltu. Todistusaineistoa, josta näkyy varustelu; Timon toppahaalari ja kypärähuppu oli ihan välttämättömät, eikä paksuista hanskoistakaan haittaa ollu. Huomaa Pedon takajalkojen asento...

1266170792_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Kolilta suunnattii sitten kohti Kuopiota. Piti mennä maisemareittiä, mut kuinka ollakkaan sanoin navigaattori hetkellisesti yhteistyösopimuksen irti just kriittisellä hetkellä ja ajelinkin sit Joensuun kautta. Ei ollenkaan hullumpi reitti sekään.

Oli alustavasti suunniteltu Marin kanssa piknikkiä Puijolle vielä silloin lauantai-iltana, mut koiruus oli just niin kuollut, ettei tarvinu lähteä. oli kuitee ihan kiva ilta pitsaa syöden ja loistavasta seurasta nauttien. sentään koirapuistossa käytiin ennen nukkumaan menoa, joka ei sekään ollu yhtään huono vaihtoehto; Peto ja Tilhi sai riekkua hetken vapaina ja meillehän kaikki tällänen on uutta, ei meillä ole maalla mitään koirapuistoja =)

Pyhäaamuna oli lähtö näyttelyyn, jonka takia reissuun siis lähdettiin ;-). Tuuli oli napakka ja kylmyys meinasi iskeä, mut sen sai torjuttua jälleen Timon haalareilla.

Kehän laidalla notkui kasvis-Suvi varustautuneena Katlalla, Lommon ihminen (tosin ilman Lommoa), Mari ja Tilhi, myö Pedon kans ja mulle iloisena yllätyksenä myös Nala omien ihmistensä kanssa.

Nalaa en ollutkaan nähnyt kun kerran silloin kun pennut oli viisiviikkoisia. Sehän on äffäläisten toinen parkki ja yllättäen aika samis Pedon kanssa. Tosin hyvin naisellinen Petoon verrattuna, mut kuitee. Oli kiva nähdä.

Lainaan tähän nyt Nalan ihmisten ottamia kuvia;

Nala

1267037998_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tilhi

1267038008_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Peto ja Nala

1267038017_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Äffäläisjengiä, vas. (Cumma (?), joka ei siin ole äffäläisiä..), Tilhi, Peto ja Nala.

1267038029_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hyvin meni kaikilla, Katla pärjäs parhaiten saamalla sertin, onnea !!! Kennelpihlis pääsi osallistumaan myös ekaa kertaa kasviskehään, tuloksena paras porojengi (sitä ei mainita että myös ainoa, koska sillä ei ole mitään väliä; tietysti team-Pihlis olisi voittanu kuitee!!!).

Peto sai sinisen nauhan ja Sakari Potin arvostelu oli seuraava:

"Parkinruskea. Aivan ylärajalla oleva ("mittasi Pdon, siis kysyi multa korkeutta, 54 cm). Oikeat mittasuhteet. Hieman kevytpiirteinen pää. Hyvä ylä- ja alalinja. kyynerpäät irrallaan. Takareisi saisi olla leveämpi. Turkki ei parhaimmillaan. Korvat antavat liikkeessä periksi. Kovasti tiukasti kiertynyt häntä. Kevyt tehokas liike. Rauhallinen, miellyttävä luonne." AVO H

Niin tainnoksiin en koiraa saanut, että se olisi kehässä ollut häntä alhaalla, mut lienee sanomattakin selvää, ettei näyttely ollut tän reissun pääasia... Mulle tuo porotin on kuitenkin maailman kaunein ja paras, ihan sama mitä mieltä muut on !!

Käytiin vielä syömässä ja sen päälle, vatsa killillään, reippailemassa Puijolla. se olikin oikein loistava ratkaisu, koska sisätiloissa olisi taju lähtenyt ja olisin ollut kotona vasta varmaan maanantain puolella, koska ilman uniakin meni aika lähelle.

1266170926_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Kotimatka meni hyvin, oli mukava ajella ilman kiirettä. Näyttelypaikalta ostin Pedolle oman pedin, jonka päällä koiruus sitten makasikin koko Kuopiosta kotiin asti, oli hyvä ostos. Repakin sai oman uuden pannan, kun kotoa ei löytynyt enään tarpeeksi isoa, Peto sai karvallisen version. Luita tuli kaikille ja vastaavia reissuja varten ostin koirien ensiapulaukunkin.

 

Eli kaikenkaikkiaan oikein mukava viikonloppu, jäi ajatuksiin monta hienoa hetkeä joita pyörittelemällä jaksaa tiukoissa kohdissa...