Tylsääkin tylsempää elämää, ei mitään tekemistä. Kuinka vastenmielistä =D

Koiruudetkin vaan olleet, sen verran uutta että tuo pieni kumipallo pääsee sohvalle ihan omin voimin, tosin vähän pitää ottaa vauhtia mut kuitenkin.

Kumipallona luokses mä pompin, todellakin !! Ei mikään ällösöpö pikkupuudeli, aika kaukana siitä.. Arvatkaa kellä on pohkeet täynnä pieniä hampaanreikiä, kun joku "pikkupuudeli" niittaa kinttuun kiinni noin joka neljännellä askeleella.. Ja arvatkaa kuinka helppoa on kävellä kun yksi "pikkupuudeli" rähisee sandaalin reunaan nauliutuneena.

Mut on se kuitee aika ihana, pois en anna =)

Tänään lähti mun petivehkeet ylös, ajattelin nukkua ensi yön omassa sängyssä patjan sijaan. Kaiketi meil on sit liian hyvä sänky kun sinne tulee aina ikävä viimeistään tollasen viikon patjalla nukkumisen jälkeen..

Mörkö nukkuu kanssa ylhäällä, mut häkissä. Karu kohtalo. Eipähän pissi lattiaa piloille (joka vois olla viimeinen piste Timon huumorintajulle), eipähän syö Jeren pikkulegoja sun muita höysteitä (jos ovi sattuisi jäämään auki) eikä syö muuten mitään muutakaan. Häkki on ihan hyvä paikka yöpyä pikkukoiralle, vapauksia laajennetaan kunhan ikää tulee lisää..

Tai nukun jos nukun ensi yönä, sehän kun voi olla että pikkukoiraa kiroiluttaa sen verran reippaasti, ettei täällä nuku kukaan, jää nähtäväksi...

 

Jerellä sangen mukava päivä; pojan paras kaveri tervehtynyt sen verran että tuli kylään, ja ilmoitti jäävänsä myös yöksi, eka kerran.. Ihan kiva juttu, luulen että pojilla on kivaa varsinkin kun Juhakin kotiutuu vasta huomen illalla, saavat olla kahdestaan.

Taitaa Juhalla olla jo ihan vähän koti-ikävä; oli aamulla kännykän vastaajassa viesti "voitko tulla hakemaan kotiin?". Soitto paikanpäälle kuitenkin kannatti, oli jo ihan hyvä olla, ei tarvinut kenenkään lähteä ajelemaan. Oli pallo osunut jalkaan eilen illalla ja olivat hävinneet eilen kaikki pelit, taisi olla vaan mieli vähän matalalla. Kiva kuitenkin saada poika huomenna kotiin, vähän on ikävä..

 

Tässä kun ollut monta päivää ilman esikoista, ollut vain yhden kanssa, on tullu monta kertaa mieleen että tätäkö tää olisi jos toista ei olisi? Vaikka nuo muksut ajaakin säännöllisin väliajoin hulluuden partaalle, ei niistä kuitenkaan kumpaakaan antaisi pois. Ei ennenkuin on aika pojilla astua omaan elämään, sitten on pakko.

Tälleen sen huomaa kuin tärkeitä ja rakkaita muksut on, kun yksi on hetken poissa silmistä. Ja kuin tärkeitä tuntuuvat olevan toisilleen; parina iltana Juha on halunnut ehdottomasti jutella myös Jeren kanssa puhelimessa ja Jerelläkin on selvästi isoveljeä ikävä.

Ja kuitenkin huomenna se riitely alkaa välittömästi kun toinen kotiutuu, kummallisia värkkejä =D

 

Ja ehkä mä sitten seuraavalla kerralla, kun pojat ajaa hulluuden partaalle, muistan tämän blogin (johon törmäsin ihan vahingossa blogiviidakossa surffaillessani) tekstit. Kuinka toisinkin voisi olla; pojat on kuitenkin olemassa.

Heistä ja heidän olemassaolostaan niin kovin kiitollinen, iloinen ja onnellinen. Kyllä olisi elämä tylsää ilman Juhaa ja Jereä =D