Niinkuin joka vuosi, täytti pojat tässäkin heinäkuussa vuosia =)

Tänä vuonna ei vaan pystynyt eikä kyennyt töiden ja vuorokauden rajallisten tuntien takia järjestämään mitään törkeen makeita kekkereitä, mut jotenkin jäi sellainen fiilis ettei lapsista kukaan huomannu tätä.. Taitaa synttäreiden onnistuminen olla ihan jostain muusta kiinni kun siitä näkeekö niiden eteen vaivaa kaksi viikkoa, kaksi päivää vai kaksi tuntia.

Eli Jeren kaverisynttärit vietettiin perjantai-iltana ja Juhan lauantaiaamuna. Tämä tiivis järjestely tiiviin työviikon päätteeksi ihan vaan sen takia, että olin sopinut hakevani Mörön kotiin heti kekkreiden jälkeen, eikä malttanut odottaa esim. sunnuntai-iltaan asti. Ei mitenkään =D

Konsepti oli molemmilla synttäreillä ihan sama; pieni aarteenetsintä, saunomista, uimista, syömistä, saunomista ja uimista... Uimisesta ei meinannu tulla loppua, ei mitenkään, muksut rypi oikein sielunsa kyllyydestä altaassa. Voi sitä elämisen riemua, olisittepa nähneet tai voi kun voisin laittaa niistä onnellista ja iloisista ilmeistä kuvia..

Eli ei se paljon tarvi; vähän vihjeitä piilotettuna pitkin pihaa ja loppuun aarrearkku josta jokainen sai ottaa oman aarteensa kotiinlähtiessä, vähän syötävää, ison uima-altaan ja pihasaunan. Niin yksinkertaista, kun siitä ei tee vaikeaa =).

Oppisinkohan minä joskus tekemään näistä arjen asioista yksinkertaisia, ilman turhaa miettimistä ja stressiä kun ei ne asioita miksikään muuta. Niin tulee kuin juhannuskin, synttäreistä puhumattakaan, vaikka en tekisi yhtään mitään. Niin se vaan menee. Onneksi tuolla puoliskolla on tässä arjessa enemmän tuo järki kädessä ja jalat maassa, minä kun vaan lentelen jossain kohtuullisen korkealla ilman järjen häiventäkään, tunteet siipien alla korkeutta antaen =D

Joo, mut niitä kuvia. Valitettavasti en tänne voi laittaa niitä mitä haluaisin, niissä kun näkyy muidenkin nassu kun omien..

 

Herra seremoniamestari ensin; Timo

1279572629_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Jere 7 v.

1279572648_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Juha 9 v.

1279572574_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Tää molskahdus kertonee...

1279572595_img-d41d8cd98f00b204e9800998e