Hip Hurraa, mä tein sen !!!! Istuin viime yönä ihan vaan jokusen tunnin koneella, nyt on kuvat tilattu ja poltettu levyille... Oli aika kiva laittaa aamulla härveli käyntiin, kun c-asema ei valittanut loukkaatuneena kuin täynnä hän on =D Huomenna on sitten kameran tyhjennys edessä, tän yhden päivän nautin nopeasta koneesta...

Ensi yö taitaa nimittäin mennä lahjojen paketointiin, päivällä piti tehdä mut yllätys, yllätys, vedin peiton korvien yli, jaksaa valvoa taas yöllä.. Ei tää kyl ihan normaalin ihmisen elämää ole, mut josko sit joulun jälkeen saisi rytmit taas kohdilleen.. Ei sille vaan voi mitään kun on yöihminen...

Onneksi ei tarvi enään mennä kauppaan ennen joulun ruokaostoksia, lahjahommelit on hoidettu. Ihmeen vähän kaupoilla oli ihmisiä, viikonloppuna voikin olla sitte vähän toinen juttu.. Meil ois vielä lahjojen jakaminenkin edessä, taitaa tulla sunnuntaina Kouvolan reissu, muut hoituu lähiympyröissä, samalla menee hautausmaareissukin. "Omien" haudoille Valkealaan tulee varmaan aattona ikävä, mut kaitpa se on ihan sama milloin ne kynttilät sinne vie ja onhan täälläkin toki hautausmaa, jos tulee pakottava tarve sinne päästä. Aattoyön kirkkoakin harkitsin hetken, kun en ole sellaisessa ikinä käynyt, mut voipi olla et mukavuudenhalu ajaa ohi, matkaa kun on kuitenkin ne kolkyt kilsaa... Taitaa aattoyö mennä Sinkkuelämää katsellen, kirjoja lukien ja herkutellen...

Ja todennäköisesti syntyjä syviä mietiskellen, ne kun ei nyt halua jättää mua rauhaan, ei sitte millään. Nyt kun olen löytänyt yhden vastauksen kysymykseen "miksi?" ja uskalsin vihdoin päästää irti, luottaen, että mikään ei katoa, niin musta rupee tuntumaan sille, et nyt aletaan päästä niiden perimmäisten kysymysten äärelle.

Eli kun en enään voi piiloutua täysin kokonaan äitiyden verhon taa ja ylisuorittajankin rooli alkaa olla historiaa (alkaa siis mennä vihdoin jakeluun, et meille voi tulla ihmisiä kylään, vaikka torppa ei olisikaan ihan tiptop ja lapset voi mennä talosta ulos myös niissä mun mielestä römppävaatteissa yms.. Lyhyesti sanottuna: mä jään henkiin vaikka joku näkisikin kulissien taa, sen, että minäkään en ihan oikeesti ole täydellinen. Nyt voin sen jo muillekin myöntää, kun annoin siihen luvan ensin itselleni) niin nyt tulee mieleen ihan yksinkertainen kysymys "kuka mä oikein olen?", ja se on ihan kristallinkirkkaana mielessä, että siihen ei voi antaa vastausta kukaan muu ku mä ite..

Ja se onkin sitte kaiketi se loppuelämän mittainen vastausten hakemismatka. Mä luulin tuntevani itseni, kunnes uskalsin romuttaa kulissit, ja nyt on näkökulmat laajentuneet kummasti, en ole kaikesta enään ihan niin varma. Joudun varmasti kysymään itseltäni vielä monta kertaa "mitä mä ihan oikeesti haluan" ja miettimään, mitä olen valmis antamaan/tekemään/uhraamaan sitten sen eteen, koska mitään ei kaiketi saa ilmaiseksi.. Mut ehkä mä löydän näihinkin kysymyksiin vastauksia, nyt on vaan edessä se tilanne, et mun on seistävä yksin, omilla jaloillani, koska eihän kukaan voi elää mun elämääni, mun on itse etsittävä ne vastaukset...

Tiiättekö, et tää elo ei aina oo ihan kauheen reilua.. Olisi ollut niin helppoa jäädä siihen kaikkeen tuttuun ja turvalliseen, kulissien taa...