Tuntui aamusta ettei mikään onnistu, oli auton avaimet hukassa ja tuntu että olin nukkunutkin vähän liian pitkään.. Töissäkin meni pitkä tovi ennenku sai rytmistä kiinni. Meinasi palaa hermot itsellä kun ei tuntunu luistavan ei sitten millään. Pieniä käynnistymisongelmia, niin tyypillistä =D

Sitä vaan tänään mietiskelin, että olenkohan minä tuulella käyvä vai tunteilla käyvä? Onko niillä eroa vai onks ne niinku sama asia?

Miten toiset ihmiset voi pitää itsensä pinnasta täysin samanlaisina riippumatta siitä minkälainen myrsky riehuu sisällä? Miten ihmeessä siihen pystyy? Tiedättehän sen ihmistyypin, josta ei näy pinnalle yhtään mitään siitä mitä sisällä todellisuudessa on?

Kun mikä ihmeen vika mussa on kun tunteet vaikuttaa niin suoraan ja niin välittömästi kaikkeen toimintaan? Ihan kaikkeen. Jos on paha mieli niin sen kyllä näkee jokainen tai jos on hyvä olla ja onnellinen niin sekin ihan tasan varmasti loistaa katseessa. Mikä ihme niksi siinä on että joku sen kaiken saa piiloon?

Enkä nyt todellakaan tarkoita, että haluaisin olla toisenlainen kuin olen, mietiskelin vaan jotta miten siihen pystyisi. Olen iloinen siitä että pystyn elämään itseni ja tän sisällä olevan kohtuullisen laakean tunnearsenaalin kanssa, vaikkakin että se kyllä heittelee ihan laidasta laitaan niin ettei välillä tahdo kestää perässä itsekään =)

Ja onko se hyvä vai huono juttu jos ne tunteet niin kovin vaikuttaa joka päiväiseen elämään? No okei, tekeehän se perheen ja nyt esim. lähimmän työkaverin päivistä mielenkiintoisia kun koskaan ei voi tietää etukäteen minkälaisella tuulella rouva sattuu milloinkin olemaan, mut silleen yleisesti.  Onko tunteiden näyttäminen hyvä vai huono juttu? Eikä nyt mitään riippuu tilanteesta-juttuja, kun ei riipu. Joko tai.

En tiedä. Tekee se elämästä ainakin välillä yhtä helvettiä kun tunteitaan ei pääse pakoon, ei edes unissaan. Joskus ois ihan jees kun voisi vaan tunkea ne kaikki johonkin lootaan, ruuvata sen kiinni ja upottaa johonkin kohtuullisen syvälle. Mut vain välillä.  Yleensä se on ihan kivaa. Kaikkeen kun tottuu..

Mut jos oliskin robotti tai käyttäisi vaikka sellaisia nappeja jotka turruttaisi kaiken tunne-elämän. Oisko se yhtään sen helpompaa? Jos mikään ei tuntuisi yhtään miltään. Helpompaa mutta tylsempää? Tekeekö juuri se tunne-elämä elämästä vaikeaa.

Ja tarviiko sen helppoa ollakaan?