Niin, tälläistäkö se on kun elämässä ei ole kysymys- eikä huutomerkkejä, eikä edes pilkkua, on vaan hetkellinen piste ??? Tällekö se tuntuu, kun vaan on ???

Mun vuoristoratani hoitajalla taitaa olla ensimmäinen, ja ehkäpä ihan ansaittu, loma tai sitte sen radan vaunu taitaa olla pahasti rikki... On vaan niin outo olotila, että itsekin sen huomaa... No, ehkä tän saavuttamiseen tarvittiin se mun elämäni rohkein teko (äitiyttä ei tässä yhteydessä lasketa koska sitä, mitä se tuo mukanaan ei kaiketi kukaan tajua, ennenku se kolahtaa omalle kohdalle) ja ehkä sen jälkeen piti kysyä suhteellisen polvillaan ja suhteellisen suureen ääneen "Minkä Takia?", mut  nyt vaan on, ei sen enempää eikä vähempää... Pää on kovin tyhjä, ei ajatuksia, eikä sanoja.. Outoa. Asiat on olemassa, ne ei katoa, ne vaan yksinkertaisesti on, enkä just nyt tarvikkaan enempää tai mitään muuta, tämä riittää !!!!!!!!!!! Ei pysty selittämään, ihan hullua.

Tiedän kyllä, että kohta taas mennään, ei musta tule ikinä kultaisen keskitien kulkijaa, mut ehkä tää pysähtyminen on sitte ihan ok, en tiedä, tää on aika uusi juttu mulle. Kun se mun juttu on kuitenkin heittäytyä aina kokonaan, ihan sukelluksiin, ääripäästä toiseen ja kantaa sit ne seuraukset, kun joskus voi katsokaas sukeltaa kiveen, mut aina tulen pinnalle ja vielä ihan hengissäkin. Sellaista se vaan on, jokainen tallaa tyylillään.. Ja luojan kiitos että ollaan kaikki niin erilaisia. Ois se kauhian tylsää, jos kaikki olisi samasta muotista valettuja, loppuisi haasteet aika äkkiä =D

Myös peiliin on katsottu ja sille peilille on kerrottu, että haluatpa ihan mitä tahansa, nyt ei ole sen, vaan ihan toisten asioiden aika. Se aika tulee kyllä, että kysyn uudelleen ja sitten menen läpi vaikka peruskallion, koska siinä vaiheessa sekään ei ole este, ainoastaan hidaste, sanoopa se peili silloin ihan mitä tahansa, mut ei vielä, ei vielä pitkään aikaan. Joskus, mut ei nyt.

Ja tiiättekö, et mulla on aika paljon, mä todellakin olen yksi niistä onnellisista. Ehkä se heittäytyminen kannattaa, vaikka seuraukset joutuu kantamaan itse omilla harteillaan, tuo se mukanaan myös paljon iloa ja onnellisuutta ja ne on ne jutut, mitkä kantaa... Mutta aina on olemassa ne kaksi suomenkielen kamalinta sanaa: "mutta" ja "miksi", ja vielä kun niihin lisätään ne kolme pistettä tai kysymysmerkki perään, niin ei ole kivaa.. Onneksi on olemassa se analysoinnin mestari, jonka kanssa näitä voi ruotia =D

No, eiköhän nyt taas riitä tätä laatua... Vielä muutama kuva viikon varrelta:

"ANNA, jooko ??", Peto on mestari kerjäämään...

Luistelu on ollu tän viikon juttu ja nythän sitä on harrastettava, kun jäätä on. Viikolla on luistimet ollu kovassa käytössä, päivällä ja illalla..

Eilen oli kylällä rusettiluisteluilta ja vaikka vähän myöhässä sinne ehdinkin, niin luistimet laitoin minäkin jalkaan=D Oli musiikkia, syötävää, arpajaisia ja ennenkaikkea paljon ihmisiä. Pienessä kylässä on aika paljon hyviä puolia !!!

Timo ja "Iila"

Väkeä oli kyllä kamalan paljon enemmän, mut ensin piti luistella ja sitte ottaa kuvia, kun on vähän huteraa tuo luistimilla olo, ei edes tanssiminen suju ne jalassa =D

Jaahas, nyt musta kuulostaa sille, et Suklaapolku huutelee yläkerrassa ja taidan vastata sen kutsuun... Asiaan palataan, kun palattavaa eteen tulee.