Miksi hetkessä eläminen on niin vaikeaa? Tai jos ei vaikeaa niin ainakin sen taika unohtuu usein.

Miksi joskun on niin vaikeaa vain heittäytyä sekaan ja iloita, pienestäkin hetkestä? Vailla yhtään mitään muuta, vailla ajatustakaan seuraavasta. Miksi on joskus vaikeaa pitää mieli kiinni vain ja ainoastaan siinä mitä on just nyt? Antaa hetken kuljettaa seuraavaan, sellaisena kun se on tullakseen, yrittämättä muuttaa sitä omilla ajatuksilla. Koska niinhän siinä käy; jos aina miettii että mitäköhän seuraavaksi ja yrittää miettiä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja seuraavaa hetkeä ajatellen, ei sille anna täyttä vapautta. Tavallaan kaiketi kahlitsee osan mahdollisuuksista, ei anna vapaata mahdollisuutta.

Miksi on vaikeaa mennä vain tajunnanvirta tekniikalla hetkestä toiseen?

Mitä hävittävää on? Miksi miettiä seuraavaa? Miksi tuhlata aikaa ja energiaa seuraavan miettimiseen? Onko kipu helpompi kohdata jos siihen on ainakin ajatuksissaan yrittänyt valmistautua? Viekö se miltään kivulta terää, eikö aina satu kuitenkin yhtä paljon? Kun aina ei elämä mene niinkuin haluaisi, miksi sitten miettiä sitä sen enempää, antaa vain virran viedä. Kun joskus sattuu kuitenkin, tavalla tai toisella. Onko se helpompi kestää jos sen tietää ennakkoon?

Eikö vain voisi heittää romukoppaan käsitteen aika ja nauttia siitä mitä käsissä on juuri nyt? Miksi se on joskus hankalaa? Kun hetken taika on kuitenkin niin kaunis, kun vain muistaa pysähtyä ja katsoa sitä. Pysähtyminen on vain joskus vaikeaa tai sen vain unohtaa kiireen ja sen mukanaan tuoman suorittamisen alle.

Eikö elämään kuitenkin kuulu ilo ja suru? Miten osaisi arvostaa tai nauttia ilosta, rauhasta ja onnesta jos ei tietäisi mitä suru, kipu ja tuska voi olla? Elämän pelkkä suorittaminen voi viedä pahimman terän pois kaikista, elämän eläminen korostaa molempia. Kummin on helpompaa? Tuntuu että valitsen elämisen riskeistä huolimatta, koska mitä muuta tää on kuin valintoja joissa jokaisessa on omat riskinsä? Jos sattuu niin sattukoot sitten niin että tuntuu, on kuitenkin olemassa se toinenkin puoli ja kun sisimmän valtaa ilo ja rauha, on se kaiken arvoista. Kenelle sen kaiken tuo sitten mikäkin, se kaiketi on jokaisen oma valinta...

Kunhan näkee hetken taian ja kauneuden.