Hyytävästä pakkasesta huolimatta reippailtiin aamupäivällä. Kohteena oli se hakkuuaukko, missä koneet riehuivat viikon verran. Nyt on moto ja ajokone poistuneet, jäljellä enään ihan tolkuttomat kasat puuta pitkin metsätien vartta ja pellon reunaa. Puita on ihan käsittämättömän paljon, vaikka autot on niitä jo hakekeet ihan reilusti poiskin...

En tiedä mitä metsässä odotin näkeväni, onhan noita hakkuuaukioita eteen tullut ihan jokunen kappale, mutta jostain syystä tällä kertaa näky oli tavallistakin lohduttomampi. Tuli mieleen lähinnä talvisota.

Kun en vaan voi ajatukselle mitään, että jos menninkäisiä ja keijuja olisi olemassa, olisivat hekin pohjattoman surullisia. Niin totaalinen raiskaus, jälleen kerran... Ehkä mun sisällä asustaa sitten joku metsän pieni piipertäjä, mut ei näistä iloiseksi tule koskaan. Enkä nyt tarkoita, että kaikkien maailman puiden pitäisi mädäntyä metsään, en. Tottakai metsää pitää uudistaa, mut pitääkö jäljen olla aina tämän näköistä ??? Raiskattu, ryöstetty ja pahoinpidelty.

Miksi teki mieli pyytää anteeksi...

Toivottavasti raha tekee kaupungin väen onnelliseksi.

Ei iloinen, ei ollenkaan iloinen...

 

 

No, muitakin kuvia tuli räpsittyä:

 

Jostain syystä tästä tykkäsin kovasti:

 

Tikapuita pitkin taivaaseen.. Olisikohan se mahdollista??

 

Pakko vielä laittaa yksi kännykällä otettu. Viime viikolla yhtenä aamuna työmatkalla.. Miksi en ole yhtään pahoillani, että työmatka on hiljaista hiekka- tai sivutietä =)

 

Ainakin meillä sataa timantteja, kyllä luonto taas antaa parastaan. Niin satumaisen kaunista.. Miten jokainen lumihiutale voikin olla niin kaunis ja jokainen niin täydellinen, jokainen uniikki. Niitä voisi katsella ihan loputtomiin.

Ikävä vanhaa lasikuistia, kun sen vanhoihin ikkunoihin kertyi jääkukkasia; ne oli kauniita. Näihin nykyisiin lämpöikkunoihin ei jääkukat kerry, ikävä kyllä... Kun kaikki on niin tehokasta ja nykyaikaista.

Miksi aina hetkittäin on ikävä kaikkea vanhaa ???