Viime yönä taas uusi hieno oivallus;

ootteko koskaan pysähtyneet kuuntelemaan kuinka kauniisti tuuli laulaa puiden latvoissa?

Sitä kuinka se on välillä ihan hiljaa, välillä taivuttaen puiden latvoja kohti maata. Sitä miten se aaltoilee, ylös ja alas kuin vuoristorataa myötäillen.

Sitä miten ihmeellistä se kuitenkin on, kuinka puut kestää kuitenkin pystyssä vaikka tuuli kuinka ravistelisi, vain heikot kaataen, niitäkin harvemmin. Sitä miten syvällä tai laajalla puiden juuret on, kuinka ne suojaa tuulen voimalta.

Vähän kuin ihminenkin elämän tuulissa. Jalat tiukasti maassa kestää navakammankin tuulen, elämän kolhut. Vaikka elämä ravistelisi kuinka. Jos vain osaa, saa ja jaksaa pitää jalat tukevasti maassa.

Ja toisaalta, eikö ihminenkin tarvitse muita ihmisiä suojakseen? Ihan niinkuin puutkin kestää kun niitä on monta vierekkäin, yksinäinen kaatuu helpommin. Onko ihmisen suoja toiset ihmiset?

Sellaiset tärkeät ja rakkaat, jotka seisoo rinnalla kävi mitä kävi, tuli eteen mitä tahansa. Siihenkö ihminen ihmistä tarvitsee, pysyäkseen pystyssä elämän myrskyissä? Välillä itse suojaa hakien, välillä toista suojaten.

Ja kuinka kaunista se myrskynkin laulu on, vaikka se ravisteleekin oksia katkoen. Kokeilee juurien pitävyyttä, kuin kysyen kuinka paljon kestät? Kaataen heikot. Jokaisen myrskyn jälkeen voi kaiketi onnitella itseään; vieläkin olen pystyssä. Pystyssä, vaikka oksista osa olisin osa katkennut. Rungon suojassa kuitenkin se tärkein, se mikä ei pienistä myrskyistä välitä.

Jotenkin on tullut äärirajat tutuiksi, pitkään on myrsky ravistellut, mutta pystyssä. Paljon on oksia katkennut, mutta uusia kasvanee tilalle, pääasia että se ydin on ehjä. Sillä jos se haavoittuu, on peli menetetty. Mutta siihen tarvitaan rungon kaatuminen, juurien pettäminen ja siihen tarvitaan vielä paaaaljon suurempia myrskyjä, jos nekään runkoa kaataisi, sen verran on suurempiakin puita ympärillä..

On turvallinen olla. Isompien suojassa. Vaikka ne ei pystykään estämään oksien katkeamista, pitää ne kuitenkin pystyssä. Suojassa, ja siten myös pystyssä.

 

Joskus mietin mikä puu olisin. Vastaus oli ihan selvä: kataja. Nyt tuntuu että sitkeääkin sitkeämpi kataja seisoo tukevasti omalla paikallaan, taipuu miltei maahan saakka tuulen voimasta, mutta ei katkea. Koska isommat suojaa...

Niiden suojassa on helppo nukahtaa.. Hyvää Yötä.