Meillä vallitsee herran hiljaisuus ja rauha; pojat ja varsinkin koirat nukkuu eli tänään joutuu tyytymään mun juttuihin Brunon sijaan ;-)

Kulunut vuorokausi on ollut jotain sellaista mikä jää muistoihin, sitä sen enempää erittelemättä. Sen verran kuitenkin, että Bruno on todellakin ansainnut mun kunnioituksen ja arvostuksen; virnistelevän ja hetkittäin sählänkin koiran pinnan alla asuu jotain aika isoa. Jotain, mikä ei päällepäin ehkä aina näy... Palikat todellakin kohdillaan.

Raskaan työn raatajan poistuessa aamulla kohti työpaikkaa jäi nää "tupakoirat" jälleen tarhaan. Nyt vaan koko nuorisojengi samalle puolelle; Peto, Rina, Repa ja Bruno. Olivat kuulemma paistatelleet päivää auringossa ja fiilistelleet ihan rauhassa =)

Tänäänkin meinas koira revetä liitoksistaan kun kotiuduin, mut aika äkkiä tasoittuukin.. Käytiin mettässä tallailemassa ja pojilla oli vauhti jälleen päätähuimaava, tuntu et juoksevat ihan vaan elämisen riemusta. Ees ja taas. Muuten ollaan vaan oltu.. Ja edelleen olen hyvin tiukan vahdinnan alla, Bruno seuraa varjona perässä.

Sen huomasin, et Bruno todellakin taitaa tykätä autoilusta; se istuu paksissa samantien, korostan sanaa samantien, ku luukun avaa tai sit se vaan odottaa jo kotiinpääsyä.. No, huomenna se pääsee siellä käymään, kun haetaan Carloskin meille. Se oliskin sit ihan oma ja pitkä juttu, saas nähä väsyttääkö huomenna näin paljo ku tänään...

Myö nautitaan vielä tästä yhdestä helposta illasta ja tilanne taitaa olla se, et yhtä paljo ku mä nyt tarvitsen ja kaipaan koiran suomaa vierihoitoa niin yhtä paljon Bruno ansaitsee sen, Peto kun ei viereen tule...

Niin että näihin kuviin ja tunnelmiin, otan tuon tänään 9 kuukautta täyttäneen otuksen tiukasti kainaloon ja nautin mun elämän pienistä iloista =D

Ensin myö niinku mennään...

ja sit myö niinku tullaan...

 

"Moi, mä oon Bruno..."