Nyt taidan tietää millaista elämä on sitten kun on ihan oikeesti vanha.. Tällä hetkellä olen nimittäin rasvojen ja nappien vanki.

Kävin keskiviikkona lisäämässä tatskaan ne kaksi puuttuvaa tassua ja sitä pitää nyt pestä, rasvata ja kelmuttaa yöksi. Viime lauantaina lensin kohtuullisen lahjakkaasti kellarin rappusissa, jotka oli siis peilijäässä, selälleni ja nyt on sit selkä paskana. Sitä hölvätään kaikenmaailman linimenteillä ja sen takia olen vetänyt nappeja naamaan. Että silleen... Pienen hetken suunnittelin jo ostosreissua laukkukauppaan seuraavan tilipäivän maissa, mahtuisi kaikki tykötarpeet mukaan, kun olisi se hehtaarikassi käsikynkässä ;-)

No, josko saisin kropan kuntoon ennen pääsiäistä. Silloin on nimittäin tiedossa pienen pientä reissua, siitä sitten myöhemmin...

Tässä on jälleen mennyt pari-kolme vapaapäivää mukavasti. Yksi yö meni selviessä mun mummolan n. sata vuotta vanhoja papereita ja sen torpan arvoituksia ratkoessa. Ja kyllä kannatti, ollaan taas paljon viisaampia. Ne on harvinaisen mielenkiintoisia ne paperit, niitä lueskelee ihan vaikka uteliaisuuttaan. Mielenkiintoista on istuskella pimeydessä keskellä yötä ja miettiä niitä ihmiskohtaloita, joita se ikivanha torppa on nähnyt. Kaikki niistä ei todellakaan ole kevyitä ja iloisia, paljon on raskasta surua ja murhetta. Jos sen torpan seinät osaisi puhua, ne ei sitä sitä tekisi, ne todennäköisesti itkisi suuria kyyneleitä. Toivottavasti torpassa on nyt alkanut uusi aikakausi vailla menneisyyden haamuja...

Toisaalta nää vapaapäivät on ihan jees, on mahdollisuus ihan vaan olla ja ihmetellä, ladata akkuja. Mut toisaalta kun on aikaa ihan vaan olla, on myös aikaa pyöritellä niitä kaikenmaailman juttuja päässä herneeltä herneelle ja se ei nyt välttämättä ole niin kauheen fiksua. Kuin paljon tekisi mieli jälleen kerran kirjoittaa ja purkaa niitä ajatuksia, mut kerrankin maltan mieleni ja odotan... Vaihtoehdot kun on kovin vähissä.

Mut onneksi kalenteri alkaa näyttää sille, et kohta niitä vapaapäiviä ei enään ole, tietää tehneensä kun perjantai koittaa, ja hyvä niin. Se on just sitä mitä halusinkin...

 

Joo, ukot on kunnostautuneet viikon varrella puuhommissa. Alkaa polttopuutavaraa olla pihanperällä ihan riittävästi, mut kyllähän sitä toki kuluukin.

Pojat odottaa virpomispäivää kovasti, kun ollaan joka vuosi käyty nämä lähinaapurit virpomassa. Ainut onkelma on vaan ne kepit; ne on tuossa uunin päällä valmiina, mut kaiketi niihin pitäisi jotain koristuksia tunkea. Taitaa olla ensimmäinen vuosi kun annan pojille tykötarpeet ja saavat itse tehdä sen homman, autan sitten jos tarvitaan.. Taidan vaan takavarikoida saaliksen, kun Juhan on sitä mieltä, et pääsiäispupun on pääsiäisenä piilotettava ne munat, jotta hyö niitä sitten saavat etsiä.. Onpahan heillä sitten jotain tekemistä.. Ja Jerehän ei niitä munia saa edes syödä, kun on laktoositon, onneksi kaupassa on paljon vaihtoehtoja.. Ja viime pääsiäisestä muistan sen verran, et se viides Kinderi alkaa tökkiä ;-)

Jaahas, taidan vielä seurustella hetken kirjan kanssa ja rentoutua. Viikonloppu meneekin sit ihan synttäreiden merkeissä; huomenna olisi yhdet 8 v. sirkusaiheiset synttärit ja sunnuntaina Lennin 6 kk välikekkerit... Yhtä juhlaa siis...

 Ai niin. Kuules Mirka; ei tollasia haasteita saa laittaa, varsinkaan vasenkätiselle ihmiselle, joka on jo ala-asteella pakotettu tekemään kaikki oikeakätisten opeilla. Mut joo, kyllä mullakin toki niitä ikuisuusprojekteja löytyy: yksi kaulaliina odottaa tekijäänsä (se on purettu kaiketi jo kaksi kertaa, kun jälki ei miellyttänyt), yksi kangaspuilla tehty pellavaliina vuodelta kukka ja keppi odottaa päärmäämistä, ulkovarastosta löytyy reilut kymmenen metriä mun tekemää (vääränväristä) räsymattoa, joka pitäisi pätkiä osiin (kun ensin keksisi mihin) yms.

Voin ihan rehellisesti myöntää olevani täysin tumpelo käsitöissä. Ainut millä jotain saan aikaiseksi ja joka on ihan kivaa, on kangaspuut. Niillä olen tehnyt mattoja, poppanoita, laiskanryijyjä, pari pientä pellavaliinaa ja kiikunmaton. Kaiketi se on tarpeeksi nopeeta, eikä niiden kanssa tarvi nysvätä juuri laisinkaan, niin mun pinna kestää sen, eikä räpsähdä poikki alle minuutin ;-)

Kertoo varmaan ihan riittävästi, jos sanon että meidän taloudessa Timo käyttää ompelukonetta huomattavasti paremmin kun minä. Toki teen ja osaan jos on ihan äärimmäinen hätä ja on ihan todella pakko, mut niitä hetkiä ei ihan vähällä eteen tule. Tumpelo mikä tumpelo, mut ihan kaikkea ei vaan osaa tai ihan kaikki ei vaan ole kivaa...